Heikkoa ja vahvaa keinoälyä ja niiden empatiaa

Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttilan tutkimuksesta oli juttu YLE:n uutisissa[1]. Jutun keskiössä on ilmiö, miten ihminen voi kokea itsensä yksinäiseksi jopa ystäviensä joukossa, ja miten ulkoa päin yksinäiseltä vaikuttava ihminen ei välttämättä koe itseään lainkaan yksinäiseksi. Tämä artikkeli nivoutuu mielestäni yhteen käynnissä olevaan keinoälykeskusteluun, sekä taannoiseen keskustelutilaisuuteen Turun yliopiston Tulevaisuuden teknologioiden laitoksella keinoälypohjaisesta opetusteknologiasta.

Åbo Akademin sisäisen tiedotuksen lehti, Meddelanden från Åbo Akademi 4/2014 sai minut perehtymään John Searlen kiinalaisen huoneen argumenttiin[2], jossa Searle kyseenalaistaa, onko vahva keinoäly mahdollista rakentaa. Continue reading “Heikkoa ja vahvaa keinoälyä ja niiden empatiaa”

Metaplaying games

Ernest Adams states that in interactive storytelling the player/audience commits to an agreement with the author.[1] This agreement involves that the player will start following the story. For example, if the story begins at a train station, with a ticket to a train and the train about to leave, the player will board the train, instead of heading home, or starting to assault people at the station. On the other side of the agreement, the narrator will deliver the player an interesting story with interesting choices to make.

The Stanley Parable[2] breaks the fourth wall, and actually toys around with this agreement. Continue reading “Metaplaying games”

20 kysymystä Peter Parkerista

Kaksikymmentä kysymystä on peli, jossa yksi pelaaja ajattelee jotain asiaa ja toinen esittää tälle kysymyksiä, joihin voi vastata joko kyllä tai ei. Kysyjän tavoite on 20 kysymyksellä, tai vähemmällä arvata, mitä toinen ajattelee. Tähän peliin pohjautuu Akinator, johon olen perehtynyt viimeisen kuukauden aikana.

Akinator pyytää pelaajaa ajattelemaan jotain henkilöhahmoa (fiktiivistä tai todellista) ja vastaamaan kyllä/ei -kysymyksiin, kunnes lopulta peli esittää arvauksen. Continue reading “20 kysymystä Peter Parkerista”

Murray’s Models of Digital Interaction

For a few years now I have been teaching a course at University of Turku Department of Future Technologies, called Principles of Interaction Design. The course was originally inspired by Janet H. Murray’s book Inventing the Medium: Principles of Interaction Design as a Cultural Practice[1]. It was soon amended by Cooper, Reimann, Cronin and Noessel’s book About Face: The Essentials of Interaction Design, as well as other material we had background in through our research background.

One important part of Murray’s book that firmly is a topic on the course, is the Models of Digital Interaction. Continue reading “Murray’s Models of Digital Interaction”

Hän

Ystäväni Taika Dahlbom laati Facebookiin videon Hanna Järvisen tekemästä havainnosta[1], miten Google kääntää suomalaisen, sukupuolineutraalin “hän” sanan asiayhteydestä riippuen englanniksi”she” (naisesta käytettävä “hän) tai “he” (miehestä käytettävä “hän”) siten, että ihmiskirjoittajaa syytettäisiin helposti seksistisyydestä vastaavassa tilanteessa. (Englannissa ei ole vakiintunutta neutraalia “hän”-sanaa.)

Aiemmin englanninkielisessä kirjoituksessani (Artificial) Intelligence is not Possible Without Sensors and Manipulators, puhuessani keinotietoisuuden (KT) kehittämisestä, totesin sen vaativan lasten kasvatuksen lailla rajoja ja rakkautta. Ja KT:n virtuaalisuuden huomioon ottaen nuo rajat pitää huomioida vielä konkreettisemmin kuin lapsilla, joille fyysinen olemassaolo jo valmiiksi asettaa monia rajoja, joita virtuaalimaailmassa ei välttämättä ole. Continue reading “Hän”

Playing god

Following up on my earlier post, Aliens, AI and Aesthetics, I find it rather surprising that the only things I’ve seen rise up in the discussion, are the trolley problem, and a few doomsday prophets. I should be expecting to see the old debates about the existence of god and the issues of playing god give rise, as we discuss the creation of artificial sentience.

Early on one morning walk to work, I was thinking about the “miserable winning conditions” I mentioned on that earlier post. This lead me back to the old classic question: Continue reading “Playing god”

Aliens, AI and Aesthetics

Here’s the optimistic posting I promised in my last posting, “Who decides what you see?” Have I understood it correctly from the involved documentaries, concerning the recently released sequel movie Blade Runner 2049, the original film in 1982 marks the beginning of dystopian science fiction movie culture, as distinction to the preceeding utopian science fiction, such as the original Star Trek series (and movies) and the original Battlestar Galactica series. We are living the era, when science fiction is dominated by dark colours and threats from outside our home planet, as well as from the technology we are building. Even Stephen Hawking is warning that the development of artificial sentience would become the end of humankind.[1] I tend to disagree.

The first season of Star Trek introduced the Prime Directive[2], which emphasised the importance of not harming the development of less developed species. Continue reading “Aliens, AI and Aesthetics”