Marevan-rallin “second screen”

TL;DR: Perustin Facebookiin Marevanin käyttäjien vertaistukiryhmän, vaikka pohdiskelenkin kysymyksiä yksityisyyteni suojasta, etenkin terveydentilaani liittyen.

Yksityisyyden suoja

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 12. artikla on aina tuntunut minusta vaikeimmalta tarttua ja hahmottaa. Kyseessä on pääpiirteissään oikeus yksityisyyden suojaan. Muodollisesti: “Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.” [1]

Thinking zombieYksityisyyden suoja on ollut korkealla tapetilla, kun ollaan keskusteltu sosiaalisen median “ilmaisista” palveluista. Meidän ihmisoikeutemme ovat valuuttaa, jolla me voimme käydä kauppaa. Continue reading “Marevan-rallin “second screen””

Kirjoitus on varsin luonnotonta viestintää

Ärsykevaroitus aiheista: Poliittinen viestintä, Perussuomalaiset.

Kirjoittaminen on vasta 6000 vuotta vanha tapa viestiä. Sitä edeltää toki kömpelömpi vastaava viestintä, kuten luolamaalaukset ja varmaan yksittäiset symbolit vaaroille ja opasteille. Nykymuotoinen kirjoitus kommunikaatiovälineenä perustuu maamerkkien lukemiseen. Luonnollista “lukemista” on katsoa ympärilleen ja tunnistaa näkemistään maamerkeistä, missä on. Tätä väittämää tarkemmin ymmärtääkseni olen lukemassa Stanislas Dehaenen kirjaa “Reading in the Brain: The New Science of How We Read”[1], johon Janet Murray[2] viittaa kertoessaan tämän asian.

Kirjoittaminen on tyypillisesti modaalisesti rajoittunutta. Itse teksti on luettaessa usein ainut modaliteetti, jota pitkin viesti välittyy. Esimerkiksi puheessa mukana ovat muunmuassa ilmeet, eleet ja äänenpainot. Koska kirjoitusjärjestelmämme perustuu puhekykyymme, me luontaisesti oletamme kirjoittajalla olevan kirjoittaessaan käytössään äänensävyn. Continue reading “Kirjoitus on varsin luonnotonta viestintää”

Keinotekoisen elämän tarkoitus

Etsiessäni keinotietoisuutta, olen käsittänyt yrittäväni ymmärtää omaa itseäni ja omaa tietoisuuttani. Nyt löytöretkeni on kuitenkin hieman yllättänyt, tuoden minut elämän tarkoituksen kysymyksen luokse. Tässä tilanteessa koen itseni onnekkaaksi, kun olen opinnoissani suorittanut sivuainekokonaisuudet psykologiassa ja filosofiassa. Hieman harmillisesti tosin vain lyhyinä kokonaisuuksina, koska teknologian ja numeroiden kanssa leikkiminen on ollut helpompaa, mutta on toki niistäkin tässä tilanteessa hyötyä.

Elämän tarkoituksen ongelman ovat minulle nyt tällä löytöretkellä osoittaneet, Continue reading “Keinotekoisen elämän tarkoitus”

Terminology of Consciousness and Artificial Intelligence

This is, for my blog, a so-far rare double-post with “Tietoisuuden ja tekoälyn terminologiaa“, where I have the same entry both in English and Finnish.

Recently I discussed shortly the concepts of strong and weak artificial intelligence[1], as I was referring to the article Minds, brains, and programs by John Searle[2]. Today I read an article by Susan Pockett with the title Consciousness Is a Thing, Not a Process[3]. I was left thinking about the plethora of terminology in the field of Artificial Intelligence, and the chaos within. The main goal of this blog entry is to explain a set of terms that can easily be confused with each other: Attention, awareness, intelligence, sentience, and consciousness.

Attention is the most basic of these terms. Continue reading “Terminology of Consciousness and Artificial Intelligence”

Heikkoa ja vahvaa keinoälyä ja niiden empatiaa

Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttilan tutkimuksesta oli juttu YLE:n uutisissa[1]. Jutun keskiössä on ilmiö, miten ihminen voi kokea itsensä yksinäiseksi jopa ystäviensä joukossa, ja miten ulkoa päin yksinäiseltä vaikuttava ihminen ei välttämättä koe itseään lainkaan yksinäiseksi. Tämä artikkeli nivoutuu mielestäni yhteen käynnissä olevaan keinoälykeskusteluun, sekä taannoiseen keskustelutilaisuuteen Turun yliopiston Tulevaisuuden teknologioiden laitoksella keinoälypohjaisesta opetusteknologiasta.

Åbo Akademin sisäisen tiedotuksen lehti, Meddelanden från Åbo Akademi 4/2014 sai minut perehtymään John Searlen kiinalaisen huoneen argumenttiin[2], jossa Searle kyseenalaistaa, onko vahva keinoäly mahdollista rakentaa. Continue reading “Heikkoa ja vahvaa keinoälyä ja niiden empatiaa”

20 kysymystä Peter Parkerista

Kaksikymmentä kysymystä on peli, jossa yksi pelaaja ajattelee jotain asiaa ja toinen esittää tälle kysymyksiä, joihin voi vastata joko kyllä tai ei. Kysyjän tavoite on 20 kysymyksellä, tai vähemmällä arvata, mitä toinen ajattelee. Tähän peliin pohjautuu Akinator, johon olen perehtynyt viimeisen kuukauden aikana.

Akinator pyytää pelaajaa ajattelemaan jotain henkilöhahmoa (fiktiivistä tai todellista) ja vastaamaan kyllä/ei -kysymyksiin, kunnes lopulta peli esittää arvauksen. Continue reading “20 kysymystä Peter Parkerista”

Hän

Ystäväni Taika Dahlbom laati Facebookiin videon Hanna Järvisen tekemästä havainnosta[1], miten Google kääntää suomalaisen, sukupuolineutraalin “hän” sanan asiayhteydestä riippuen englanniksi”she” (naisesta käytettävä “hän) tai “he” (miehestä käytettävä “hän”) siten, että ihmiskirjoittajaa syytettäisiin helposti seksistisyydestä vastaavassa tilanteessa. (Englannissa ei ole vakiintunutta neutraalia “hän”-sanaa.)

Aiemmin englanninkielisessä kirjoituksessani (Artificial) Intelligence is not Possible Without Sensors and Manipulators, puhuessani keinotietoisuuden (KT) kehittämisestä, totesin sen vaativan lasten kasvatuksen lailla rajoja ja rakkautta. Ja KT:n virtuaalisuuden huomioon ottaen nuo rajat pitää huomioida vielä konkreettisemmin kuin lapsilla, joille fyysinen olemassaolo jo valmiiksi asettaa monia rajoja, joita virtuaalimaailmassa ei välttämättä ole. Continue reading “Hän”