Bittiavaruudessa kaikki kuulevat huutosi

Thinking zombieKansan keskuudessa Risumiehenä tunnettu mies kuoli maaliskuussa 2017. Kymen sanomien mukaan[1] 72-vuotiaan miehen terveyden tilan heikkenemisen “taustalla on kiusaaminen ja häirintä, jota mies on joutunut kokemaan Raivokas risunjemmaaja -videon julkaisun jälkeen.” Kesäkuussa 2016 lenkkeilemässä ollut henkilö yhytti hänet jättämässä risuja laittomasti lenkkipolun laidalle ja otti esiin puhelimensa, jolla alkoi kuvaamaan ja haastattelemaan häntä. Kiinni jäämisestä säikähtäneen vanhan miehen reagointi haastatteluun oli monien mielestä huvittavaa ja sosiaalisessa mediassa videosta tuli kuuluisa ilmiö. Continue reading “Bittiavaruudessa kaikki kuulevat huutosi”

Posthumous Messages in Interactive Bottles

For a great deal this post is an extension to my earlier post, The Ghost Leaving the Shell. There I discussed how a system designer leaves an echo of their “ghost” in the design. You might like to read that before reading this entry, but you should be able to understand this post without it too. Both of these entries are actually in the very core of this blog, discussing the question of whom we are interacting with, when using digital services.

The remake of Total Recall movie, once again featured a personal message in the form of an interactive hologram. The idea is that you interview the hologram for the information that was sent to you. Also in I, Robot, Dr. Lanning had left, before his death, a holographic note to the murder investigators, where the message was something rather of a riddle. Finally, at least, the hologram confirmed to the main character: “That, detective, is the right question.” Continue reading “Posthumous Messages in Interactive Bottles”

Private Social Media

Thinking zombieSociology is one of the fields of science that remains very vague to me. Albeit that one of my greatest favorite science fiction series, Isaac Asimov’s the Foundation is centered around a character named Hari Sheldon, who for my understanding is a sociologist. I am in the understanding that sociology is some sort of applied psychology, like my own personal field, the computer sciences, is essentially applied mathematics and physics. (I am also minoring in psychology.)

With that said, one might argue that I would probably have a clearer insight of the essence of Psychological Media, if that was a thing, than I can claim to have of Social Media, which appears to be a thing. So what kind of a thing is social media? Continue reading “Private Social Media”

Nenä-taivutukset

Thinking zombieYksi hauska ilmiö, etenkin Facebookissa on nenä-taivuttelu. Maailman valtakieli ei meidän aikanamme ole latina, vaan englanti. Internet 2.0:n, ja erityisesti juuri sosiaalisen median ja vielä nimenomaan Facebookin kautta nykyisin maailman kielen kanssa kasvotusten eivät enää joudu vain pieni kosmopoliitti, vaan melkein koko kansa. Kielet kohtaavat, ja etenkin koulu-englanti saa netin kautta laajalti harjoitusta, tai siihen törmää tavalla tai toisella päivittäin. Continue reading “Nenä-taivutukset”

Miten pärjätä organisaationa sosiaalisessa mediassa

Thinking zombieSosiaalinen media todellakin on sosiaalinen ja se sisältää vaatimuksen sosiaalisuudelle ja sosiaalisille taidoille.

Ei voi antaa yksinkertaisia sääntöjä sosiaalisessa mediassa toimimiseen. Yksi hankalimmista kysymyksistä, joita minulle on avunpyyntönä esitetty, on ollut seuraavanlainen. Alicella oli (ilman sosiaalista mediaakin) ongelmia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa Bobin kanssa, jossa hän koki tulevansa aina alistetuksi ja huijatuksi. Hän kysyi minulta, että kun hänen nähdäkseen Bobin kaikki pyynnöt hänelle kääntyivät hänen nähdäkseen nöyryytyksiksi, pitäisikö hänen kieltäytyä kaikesta, mitä Bob ehdottaa. Tämä kysymys oli hankala vastata. Selkeästi Alice halusi olla Bobin kanssa tekemisissä, koska ehdotukset ja niihin vastaamiset ovat kanssakäyntiä. Jos Alice suostuisi aina kaikkeen, mitä Bob ehdottaa, Alice tässä ongelmallisessa suhteessa varmasti joutuisi nöyryytetyksi. Jos hän taas aina kieltäytyisi kaikesta, hän nöyryyttäisi itseään, minkä lisäksi Bobilla olisi mahdollisuus kääntää tämä tilanne omaksi “edukseen”, osoittamalla sitä muille ihmisille. Kuten muistan eräästä “Murphyn laki”-nimisestä kirjasta lukeneeni: “Voittaa ei voi. Tasoihin ei voi päästä. Eikä peliä voi jättää edes kesken.” Continue reading “Miten pärjätä organisaationa sosiaalisessa mediassa”

Asiallinen internet – the Internet of Things

Thinking zombie(World Wide) Webistä saatiin 2000-luvun taitteessa versio 2.0 ja nyt on tuloillaan versio 3.0. Nämä versiovaihdokset eivät vaadi erityisempiä weppiselainten tai muidenkaan ohjelmien vaihtamista, eikä niitä oikeastaan edes huomaa, ellei nimenomaisesti pohdi ja ihmettele.

Näissä versionumeroissa kyse on webin sisällön kehityksessä sukupolvittain. Tämä kehityskulku ei oikeastaan ole kovin erikoinen, vaan se vastaa muidenkin työkalujen kehitysaikataulujen mallia.

Web 1.0: Julkaisijat julkaisevat weppisivuja lukijoille.

Webin tultua “valmiiksi” ykkösversioksi siellä oli tietotekniikan tutkimuslaitosten lisäksi useita kaupallisia yrityksiä. Oikeastaan lähes kaikki. Sisällön tuottajia olivat orginisaatiot ja sisällön kuluttajat kuluttajia. Webin meininki oli kuitenkin ennemminkin sama kuin esiteollisessa yhteiskunnassa, jossa porvaristo omisti työkalut ja tarjosi niillä tuotettuja asioita yhteiskunnalle. Ihmisten henkilökohtaiset weppisivut olivat toki jo siemen tulevaisuudelle, mutta niidenkin tuotantomalli tällöin oli lähinnä tuo sama ylhäältä annettava dokumentti alhaalla odottaville lukijoille.

Web 2.0: Ihmiset kanssakäyvät weppipalveluiden kanssa – some.

Vuonna 2003 aloitti blogipalvelu WordPress ja vuonna 2004 sosiaalisen median palvelu Facebook. Blogeja ja vastaavia oli tietenkin ollut olemassa jo näitä ennen ja WP ja FB vain riensivät aistimaansa markkinarakoon. Tämä uusi tapa tuottaa sisältöä verkkoon oli se, että ihmiset kirjoittivat toisilleen. Yhteiskunnan teollistumisessa tämä vastasi sarjatuotantoa, jossa asioita eivät tuota porvaristolliset mestarit ja heidän renkinsä, vaan vasemmistolaisemmin (tai oikeistolibertaarisemmin) duunarit toisilleen. Olkoonkin, että duunarit tekevät työtä porvareille ja blogit ja muu some pyörivät kaupallisten firmojen, ja siis organisaatioiden palvelimilla, eivätkä suinkaan vielä ihmistne omisa kännyköissä, tai edes pilvessä.

Web 3.0: Laitteet kanssakäyvät keskenään ja tuottavat sisältöä?

Webin kolmas vaihe on automaatio. Asioiden internet (the Internet of Things) Sisällöntuottaja ei enää ole arvostettu mestari, eikä edes ahkera duunari, vaan sisältöä tuottavat automaatit. Kuten kahviautomaateista voi nykyisin valita haluamansalaisen kahvijuoman ja automaatti sitten tuottaa sen, joka kerta miltei tarkalleen samanlaatuisena, voi Web 3.0:ssa tilata kännykkäänsä haluamiaan säätiedotteita ja muita ilmoituksia, joita generoivat automaattisesti laitteet ilman tarvetta ihmisoperaattorille.

Kovinta kamaa tällä saralla ovat terveyttä mittaavat anturit, joiden kautta käyttäjä saa tietoa omasta kunnostaan ja kuntoilustaan. Yhtäällä terveysteknologian dystopioissa ollaan pelätty sitä, miten automaatit korvaavat lääkärit ja tieto kuolettavasta taudista tulee olemaan pelkkä tekstipätkä oman kännykän ilmoituskeskuksessa, mutta toisaalta taas ihmiset ovat kuntoiluinnostuksensa hegemoniassa innoissaan ostamassa näitä sydämen sykettä ja muuta mittaavia antureita. Varmasti tällä teknologialla parannetaankin ihmisten terveyttä, eliniän odotusta ja elämänlaatua.

Web 3.0-tuotteita, eli the Intenet of Things -asioita on tulossa joka paikkaan. Autot kytkeytyvät omistajiensa pilveen, kuten myös asunnot. Uudenvuodenlupauksia tehdessä perhe voi katsella vanhempien kuntomittareiden lokeja, sekä pikku koululaisten kouluarvosanojen kehityskäyriä. Kun koko perheen kännykät ovat samassa perhe-pilvessä, on rakennettu mielenkiintoinen organismi, jossa on uskomattomilta tuntuvat mahdollisuudet, mutta myös iso massa vastuuta. Ihmisoikeuksista yksityisyyden suoja on helposti vaikein ymmärtää – mitä salattavaa on rehellisellä ihmisellä – mutta juuri sitä pitää tässä kehityksessä osata vaalia.

Nietzschen mukaan, “kun katsot kauan pimeyteen, katselee myös pimeys sinuun.” Tämä pätee siinäkin, että kun katsot internet-teknologian välityksellä omia tietojasi, myös internet-teknologia katsoo sinua ja tietojasi. Samalla kun olet mielissäsi siitä, että Amazon osaa suositella sinulle hyviä kirjoja aiempien ostostesi perusteella, Amazon on toisaalta myös muodostanut luonteestasi jonkinlaisen profiilin. Kun käytät ehostetun todellisuuden online-palveluita, kuten FourSquare tai Google Maps, niin sen lisäksi että nuo palvelut kertovat sinulle, mitä ympäriltäsi löytyy, sinun on ensin pitänyt kertoa niille, missä sinä juuri kyseisellä hetkellä olet.

Web 3.0:n kutsuminen älykkääksi internetiksi on vielä liioiteltua. Voi toki olla, että Internetin yhä kytkeytymässä ristiin enemmän ja enemmän, aito keinoäly saattaa tästä verkostosta kehkeytyä. Yksi mielenkiintoinen kysymys tässä on, että rakentuvatko nämä kytkökset kuinka pitkälti samalla tavalla kuin biologisessa aivoissa rakentuvat hermosolujen väliset kytkökset.

Nojaan mieluummin Nietzschen sitaattiin kuin niin sanottuun kansanviisauteen siitä, että “kuka tietoa lisää, se tuskaa lisää.” Asioiden internet osaa varmasti auttaa meitä huomaamaan ja tekemään muutoksia etenkin niihin pieniin, mutta usein toistuviin asioihin elämässämme, joiden avulla voimme kasvaa paremmiksi ja saavuttaa enemmän. Tämä on samaa kehitystä, joka David Epsteinin TDE-puheen mukaan on pääsääntöisesti vienyt urheilutuloksia eteenpäin historian viimeisimpinä vuosikymmeninä.

 

David Epstein: Are athletes really getting faster, better, stronger https://www.ted.com/talks/david_epstein_are_athletes_really_getting_faster_better_stronger

 

Cloak – Incognito Mode for Real Life

Personally I’m interested in helping people to reach each other. I am aware that sometimes there’s no potential for such between two people and in these cases sometimes it is better for them to actually rather avoid each other. I see it unfortunate that some people appear to have taken a policy of having a list of people whom they try to avoid. This can even involve a list of places where these people tend to visit, and therefore this list of places should also be avoided.

Now there is a mobile application to support this behaviour.

http://www.engadget.com/2014/03/19/cloak-app-helps-you-avoid-people/

The application makes use of social media applications such as FourSquare and Instagram. I was about to formulate that “makes use of other social media applications”, but I find it questionable, whether this is actually an asocial media application, rather than social. The application apparently analyses people’s social media updates and informs it’s user, if people on the avoidance list appear to be where the user is going.

This application is certainly different, but it reminds me of the case of the Girls Around Me application two years ago. Girls Around Me used the FourSquare API to find the closest female user check-ins and then provided more personal information about them by cross referencing with what was available in Facebook. This created a creepy situation, where strangers would approach women and suddenly knowing just about everything about their life and interests, depending on how public and verbose their Facebook wall was.

Girls Around Me was blocked by FourSquare, because FourSquare has a policy against aggregating information across venues. The case is not similar with Cloak, as it doesn’t aggregate information across venues. (It gathers information from several venues, but not in effort to extract significantly more information about people than each individual venue alone provides.) Cloak is not as intrusive application as Girls Around Me – quit the opposite, actually.

Cloak can be seen as something of an opposite to the Find My Friends application, and the even more intrusive position tracking systems. There has been discussions regarding parents’ rights to track their children’s whereabouts using their phone location information. Sometimes these services can cause many kinds of harm. One, light example is, when people are organizing a surprise party to someone and this person stumbles upon the surprise early by tracking the organizers. More serious issues regard Orwellian surveillance of people for their political opinions. For the latter Cloak hardly helps, but it may help a little the people trying to organize the surprise party – as long as this person is not actively trying to pursue other people’s whereabouts. Random, inconvenient encounters may be avoided.

But although Cloak is the opposite of a certain type of applications that can be classified as bad applications in them violating one’s privacy, the opposite of bad isn’t necessarily plain good. Can Cloak be considered as something that violates someone’s rights? As the plain concept goes, it’s difficult to see how. One already has many other tools to help avoiding people. The heaviest way is to get a restraining order from a court of law. Simpler ways are to create “don’t answer this number”-profiles to one’s phone, and as mentioned in the very beginning here, to avoid places where certain person regularly visits.

There is a risk, if Cloak allows extracting avoidance lists, so that they can be shared. In this case people can create public black lists and distribute them around. It would be relatively easy to add random people on such lists and pass them onwards. This could cause serious cases of bullying by unfair discrimination. Hence it is very unlikely that Cloak would contain such a feature.

It is difficult to actually allocate the blame, but one thing is that Cloak is actually a tool for using your private information from social media against you. If you give away your whereabouts publicly, that can be used by people for either discovering you or avoiding you. But then again, do you want to meet people who don’t want to meet you?

The application name Cloak is a bit missleading, as the application doesn’t actually cover one into secrecy, but rather helps one escape others. To be more of an actual cloak, it would, in a way, fit the application to actually hide one’s presence in social media. The application could try to either prevent Facebook, for example, from sharing location information when making status updates. Alternatively it could try to remove this information from recent postings after updates are done. This would help from attracting people joining one where one is. Of course, with FourSquare, this would just mean that no check-ins could be done. This feature would hinder two people using Cloak for both avoiding each other. Essentially it would easily ruin the usability and concept of the whole application. Therefore this feature is unlikely.

I have no personal experience of Cloak. I’m also unlikely to get it, as I prefer to either discuss with people, even when I’m not in good terms with them, or just tolerate them.

One thing for certain is that Cloak is not aiming for helping meet each other.

Maybe I’m a bit of a dreamer like: