Kirjoitus on varsin luonnotonta viestintää

Ärsykevaroitus aiheista: Poliittinen viestintä, Perussuomalaiset.

Kirjoittaminen on vasta 6000 vuotta vanha tapa viestiä. Sitä edeltää toki kömpelömpi vastaava viestintä, kuten luolamaalaukset ja varmaan yksittäiset symbolit vaaroille ja opasteille. Nykymuotoinen kirjoitus kommunikaatiovälineenä perustuu maamerkkien lukemiseen. Luonnollista “lukemista” on katsoa ympärilleen ja tunnistaa näkemistään maamerkeistä, missä on. Tätä väittämää tarkemmin ymmärtääkseni olen lukemassa Stanislas Dehaenen kirjaa “Reading in the Brain: The New Science of How We Read”[1], johon Janet Murray[2] viittaa kertoessaan tämän asian.

Kirjoittaminen on tyypillisesti modaalisesti rajoittunutta. Itse teksti on luettaessa usein ainut modaliteetti, jota pitkin viesti välittyy. Esimerkiksi puheessa mukana ovat muunmuassa ilmeet, eleet ja äänenpainot. Koska kirjoitusjärjestelmämme perustuu puhekykyymme, me luontaisesti oletamme kirjoittajalla olevan kirjoittaessaan käytössään äänensävyn. Continue reading “Kirjoitus on varsin luonnotonta viestintää”

On the Nature of Horror and Fear

“It’s impossible for words to describe what is necessary to those who do not know what horror means. Horror… Horror has a face… and you must make a friend of horror. Horror and moral terror are your friends. If they are not, then they are enemies to be feared. They are truly enemies!” [Francis Ford Coppola, Apocalypse Now.]

The human existance culminates in horror, as horror questions the continuation of the human existance. The greatest horror arises not from a certain doom, but from uncertainty, where lies the lack of control. When the doom is certain, one can control oneself enough to embrace for it.

Typically horror stories are at their scariest, while the nature of the monster is still unrevealed.[1] Continue reading “On the Nature of Horror and Fear”

Keinotekoisen elämän tarkoitus

Etsiessäni keinotietoisuutta, olen käsittänyt yrittäväni ymmärtää omaa itseäni ja omaa tietoisuuttani. Nyt löytöretkeni on kuitenkin hieman yllättänyt, tuoden minut elämän tarkoituksen kysymyksen luokse. Tässä tilanteessa koen itseni onnekkaaksi, kun olen opinnoissani suorittanut sivuainekokonaisuudet psykologiassa ja filosofiassa. Hieman harmillisesti tosin vain lyhyinä kokonaisuuksina, koska teknologian ja numeroiden kanssa leikkiminen on ollut helpompaa, mutta on toki niistäkin tässä tilanteessa hyötyä.

Elämän tarkoituksen ongelman ovat minulle nyt tällä löytöretkellä osoittaneet, Continue reading “Keinotekoisen elämän tarkoitus”

Tietoisuuden ja tekoälyn terminologiaa

Tämä on tähänastisesti blogissani harvinainen rinnakkaiskirjoitus – julkaisun “Terminology of Consciousness and Artificial Intelligence” kanssa – joissa julkaisen saman tekstin suomeksi ja englanniksi.

Taannoin kirjoitin lyhyesti vahvan ja heikon tekoälyn käsitteistä[1], viitaten John Searlen artikkeliin, “Minds, brains, and programs”[2]. Tänään luin Susan Pockettin artikkelin “Consciousness Is a Thing, Not a Process”[3]. Päädyin pohtimaan terminologian moninaisuutta ja siitä johtuvaa sekavuutta keinoälykeskustelussa. Tämän kirjoituksen tavoite on kertoa muutaman eri termin sisällöistä, joiden kanssa voi helposti olla väärinkäsityksiä: Huomio, tietoisuus, äly, tuntevuus ja tietoisuus(sic.). Oman lisänsä tähän soppaan tuovat englannin ja suomen kielten erot.

Huomio on näistä termeistä perustavanlaatuisin ja yksinkertaisin. Continue reading “Tietoisuuden ja tekoälyn terminologiaa”

Terminology of Consciousness and Artificial Intelligence

This is, for my blog, a so-far rare double-post with “Tietoisuuden ja tekoälyn terminologiaa“, where I have the same entry both in English and Finnish.

Recently I discussed shortly the concepts of strong and weak artificial intelligence[1], as I was referring to the article Minds, brains, and programs by John Searle[2]. Today I read an article by Susan Pockett with the title Consciousness Is a Thing, Not a Process[3]. I was left thinking about the plethora of terminology in the field of Artificial Intelligence, and the chaos within. The main goal of this blog entry is to explain a set of terms that can easily be confused with each other: Attention, awareness, intelligence, sentience, and consciousness.

Attention is the most basic of these terms. Continue reading “Terminology of Consciousness and Artificial Intelligence”

Heikkoa ja vahvaa keinoälyä ja niiden empatiaa

Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttilan tutkimuksesta oli juttu YLE:n uutisissa[1]. Jutun keskiössä on ilmiö, miten ihminen voi kokea itsensä yksinäiseksi jopa ystäviensä joukossa, ja miten ulkoa päin yksinäiseltä vaikuttava ihminen ei välttämättä koe itseään lainkaan yksinäiseksi. Tämä artikkeli nivoutuu mielestäni yhteen käynnissä olevaan keinoälykeskusteluun, sekä taannoiseen keskustelutilaisuuteen Turun yliopiston Tulevaisuuden teknologioiden laitoksella keinoälypohjaisesta opetusteknologiasta.

Åbo Akademin sisäisen tiedotuksen lehti, Meddelanden från Åbo Akademi 4/2014 sai minut perehtymään John Searlen kiinalaisen huoneen argumenttiin[2], jossa Searle kyseenalaistaa, onko vahva keinoäly mahdollista rakentaa. Continue reading “Heikkoa ja vahvaa keinoälyä ja niiden empatiaa”

Metaplaying games

Ernest Adams states that in interactive storytelling the player/audience commits to an agreement with the author.[1] This agreement involves that the player will start following the story. For example, if the story begins at a train station, with a ticket to a train and the train about to leave, the player will board the train, instead of heading home, or starting to assault people at the station. On the other side of the agreement, the narrator will deliver the player an interesting story with interesting choices to make.

The Stanley Parable[2] breaks the fourth wall, and actually toys around with this agreement. Continue reading “Metaplaying games”