Oletko virtuaalisessa paikassa?

(in english)

Luontaisin ja välittömin kommunikointimuoto ihmisten välillä on keskustelu kasvotusten. Tällöin molemmat osapuolet pystyvät käyttämään täysimääräisesti koko puhe-elimistöään ja muutakin kehoaan kommunikoinnissa ja heillä on jaettu kokemus sekä kommunikaatiosta, että sen välittömästä kontekstista. Jaettu tila jakamista varten, ajatellen professori Jens Allwoodin määritelmän mukaisesti[1] kommunikaation olevan jakamista.

Vaikka kasvokkain keskustellessa nykyinen konteksti on yhteinen, sitä edeltävä ei kuitenkaan välttämättä ole (olemme saapuneet eri paikoista tekemästä eri asioita), eikä sitä seuraavakaan (suunnitelmamme keskustelun jälkeen ovat eri). Kun soitamme puhelimella toiselle, tyypillinen aloituskysymyksemme on: “oletko pahassa paikassa?” Tämä on hyvä kysymys, koska tässä tilanteessa senhetkinenkään konteksti ei ole sama.

Koko puhelinkeskustelun asetelma on luonnoton. Olemme luonnossa oppineet huutamaan näköesteiden taa, jolloin keskustelussa ei ole ollut niin välitöntä jaettua kontekstia, mutta sitä ei kuitenkaan ole käyty kilometrien päähän ja tilanne on kuitenkin ollut jaettu. Olemme olleet tilanteessa molemmat läsnä. Nyt matkapuhelimien ansiosta toinen puhuja saattaa lojua takapihallaan rantatuolissa siemaillen mehua, kun toinen ajaa eri osassa planeettaa autoa ruuhkassa ja lumimyräkässä.

Olettaisin, että aivomme puhelinkeskustelussakin pyrkivät näkemään meidät samassa jaetussa tilanteessa ja paikassa. Kysymys onkin, että missä? Näkisin tähän kolme eri vaihtoehtoa.

Ensimmäinen vaihtoehto on, että kuvittelemme itsemme sinne, missä keskustelukumppani käsittääksemme on. Jos hänen autonsa on tuttu, kuten myös kuljettu tie ja liikennetilanne, voimme varsin helposti luoda mieleemme kuvitelman itse tilanteesta ja ajatella itsemme sinne. Rantatuolissa shortseissa saattaa tulla jopa jonkinlainen vilutuntemus kuin elokuvaa katsellessa. Tämä siirtymä ei ole yksinoikeudella mobiilipuhelimien aikakaudelle. Oikeastaan lankapuhelimilla tämä oli ehkä vielä vahvempi kokemus, koska toisen puhelimen paikka oli vahvemmin tunnettu – minä soitan nyt Bobin puhelimeen, joka on siellä hänen eteisessään. Siinä hän istuu sillä viereisellä jakkaralla puhelimeen puhuessaan. Ja sitä ennen kirjoitettiin kirjeitä, joita lukiessa oli helppo kuvitella kirjoittaja kotipöytänsä ääreen kertomaan kirjeeseen kirjoittamiaan asioita.

Toinen vaihtoehto on kuvitella vastapuoli “tänne”. Tämä on aiheellista etenkin autossa hands-freellä keskustellessa, jos samaan aikaan ajaa autoa. On autoillessa haitaksi, jos oma ajattelu pohdiskelee kaverin takapihaa ja rantatuolia, kun pitäisi keskittyä auton ajamiseen ja liikennetilanteeseen. Tällöin voi mieltää keskustelukumppanin istumaan viereiselle penkille, tai ehkä näkymättömyydessään takapenkille. Samaten keskustelussa voi huomioida muut ihmiset, jotka ovat itsellä ehkä paikallisesti läsnä – miten tämä puhelinkeskustelu kuuluu heille. Olen nyt tuonut Aliisan tähän kaikkien keskelle puhelinkeskustelullani ja he ehkä haluavat sanoa hänelle “hei”. Tässä vaihtoehdossa itse ei siis siirry paikasta toiseen, vaan toinen osapuoli siirretään mielen voimalla läsnä tänne.

Kolmas vaihtoehto on siirtyä yhdessä jaettuun virtuaaliseen kontekstiin. Molemmat osapuolet kadottavat mielestään suuren osan ympäristöstään ja siirtyvät virtuaaliseen tilaan, jossa molemmat ovat tasapuolisesti läsnä ja voivat yhtäläisesti vaikuttaa ympäristöön. Tämä virtuaalitila on vastaava kuin se, johon siirrymme, kun tenhoava tarinankertoja kertoo meille satumaailmasta. Olemme virtuaalisessa paikassa, jota ei siis fyysisesti ole olemassa.

Puhelinkeskustelu on näiden paikkojen pohtimiseen mainio esimerkki, mutta ilmiö ei rajoitu siihen. Etenkin virtuaalitila on oleellinen osa immersiota peleihin, elokuviin ja jopa töihin, jolloin puhutaan usein “flowsta”. Virtuaalinen tila on vielä varsin puhtaasti virtuaalinen, mutta sekoitetun todellisuuden yleistyessä sen rajat hämärtyvät kahden muun yllämainitun tilan kanssa.

Jätän harjoitteeksi seuraavan kerran puhelimessa puhuessanne miettiä, missä puhelua käytte. Onko puhelu jonkin viraston tai palvelun kanssa, jolloin heidän palvelutiskinsä ja asiakaspalvelujansa sijaitsee läsnä “täällä”, jopa tarkemmin ottaen itse älypuhelimessa, kuin mikäkin sovellus? Vai soitatteko pitkän matkan päähän kotiin ja yritätte miettiä, missä päin tarkemmin siellä toinen puhuja parhaillaan on? Vai unohtuuko ympäröivä maailma kokonaan ja mieleen nousevat keskustelun aiheet ja yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat?

[1] Communication with and without presence, 2013.