A Beginning is a Delicate Time

“A beginning is the time for taking the most delicate care that the balances are correct”, said Frank Herbert as the writings of the Princess Irulan of his science fiction book Dune.[1]

Thinking zombieWhen analysing an interaction system, one of the first questions I ask is: “Where does this story begin?” I find it all too often that a digital application’s initial screen has an excessively complex menu, where one doesn’t know which option one should take to start using it. My typical example is the Microsoft Outlook calendar, where one has menu options of something like “new meeting”, “new appointment”, and “new…”. If I want to mark my vacation to the calendar, is it a meeting, or an appointment? Behind the third option, I find actually the two earlier options repeated, for all that I see there. The counter example is Google Calendar, where there is one clear button in red colour, reading: “new…”. Once I click it, the system starts asking me sensible questions that I can answer. This button is, where the story begins, and it ends with a proper marking made in the calendar. Neat and tidy! This is a significant part of “onboarding”. Continue reading “A Beginning is a Delicate Time”

Oletko virtuaalisessa paikassa?

Thinking zombieLuontaisin ja välittömin kommunikointimuoto ihmisten välillä on keskustelu kasvotusten. Tällöin molemmat osapuolet pystyvät käyttämään täysimääräisesti koko puhe-elimistöään ja muutakin kehoaan kommunikoinnissa ja heillä on jaettu kokemus sekä kommunikaatiosta, että sen välittömästä kontekstista. Jaettu tila jakamista varten, ajatellen professori Jens Allwoodin määritelmän mukaisesti[1] kommunikaation olevan jakamista.

Vaikka kasvokkain keskustellessa nykyinen konteksti on yhteinen, sitä edeltävä ei kuitenkaan välttämättä ole (olemme saapuneet eri paikoista tekemästä eri asioita), eikä sitä seuraavakaan (suunnitelmamme keskustelun jälkeen ovat eri). Continue reading “Oletko virtuaalisessa paikassa?”

Back-onboarding

Thinking zombieIt’s been at least a year since I last played Assassin’s Creed III. I haven’t finished the story, and it’s likely that I never will. It’s also been at least half a year since I last played Skyrim. The same thing with that. For the time being I am using the little time that I have for videogames, on No Man’s Sky and Cities: Skylines. One reason, why I’m unlikely to go back to the unfinished games, is that after I’m through with these two, I’ll be probably starting on something new instead. Another reason is the main issue of this blog entry: I would need to re-learn all the moves used in those games and figure out what the story was and where I was at the story. When starting to play a new game, you have this phase called onboarding, where the game is easy and simple and teaching you more and more what it is all about. Now I am in the middle of it all in these games, and I have forgotten most everything that the game taught me to do in the game. And, like any other game, these game have no back-onboarding designed in them. Continue reading “Back-onboarding”

The Descartes Thing

Thinking zombieBy reading my blog you will find that I’m quite enthusiastic by Michael Graziano’s theory of consciousness[1]. Just recently I came across this other book on consciousness[2] (also from 2013) by Gerald Edelman and Giulio Tononi that I’ve been now eagerly reading as well. It has given me more insight on what is known of consciousness… or awareness… or sentience…

And here lies a problem: There are several terms in the English language that seem to be used almost interchangeably for this thing that René Descartes reached for in 1637[3]. This is partially due to negligence, but I believe, most often due to people having focus on different things, where the Descartes thing is only a somewhat relevant side track.

We have, at least, consciousness, intelligence, awareness, soul, and sentience. Continue reading “The Descartes Thing”

Miten zombie kävelee

Thinking zombieBlogin kirjoittajana olen luonnollisesti kiinnostunut siitä, miten ihmiset löytävät blogini ja mikä omasta mielestäni kiinnostava asia on muiden mielestä kiinnostava. Kiusallisesti nykyisten yksityisyyskäytäntöjen myötä hakukoneiden kautta tulleista käyttäjistä harvoin saa tietää heidän käyttämiään hakutermejä. Nytkin 30 päivän tilastoissa blogilleni löytyi 21 “tuntematonta” hakutermiä ja vain yksi tunnettu. Mutta se oli sentään piristävä termi.

“Miten zombie kävelee”

Hakutermilistassa yksi osuma: miten zombie kävelee

Nyt, the Walking Dead -sarjan uuden kauden käynnistyttyä, olen itse asiassa pohtinut tähän liittyvää problematiikkaa. Vaikka en biologi olekaan, minulla on kuitenkin luonnontieteistä mielestäni varsin hyvä ymmärrys, jolta pohjalta voin kysymystä pohtia. Continue reading “Miten zombie kävelee”

Todellisuus, virtuaalisuus ja ehostus

Thinking zombiePokemon GO rantautui Suomeenkin isona ilmiönä. Moinen aiheuttaa aina kuohuntaa; innostusta ja vastalauseita. Eräs kuulemani vastalause on, että hyvin pientä yksityiskohtaa lukuunottamatta peli ei ole ehostettua todellisuutta (augmented reality, AR). Tämä kyseinen pieni yksityiskohta on pokemonin kiinniottamisosuus, jossa peli näyttää laitteen kameran tuottamaa kuvaa, lisäten siihen pokemon-olion, jota kohti heitellään poke-palloa. Peli näyttää kameran välittämää todellisuutta, jota ehostetaan digitaalisella oliolla ja pallolla. Laitteen sijaintia ja liikettä mittaavien sensorien avulla digitaalinen ehoste jopa pysyy kutakuinkin paikallaan maailmassa, joskaan ei täysin. Ja tässäkin voi pelissä kytkeä kameran käytön pois, jolloin jäljelle jää vain pelin virtuaalinen todellisuus.

Voiko peliä siis kutsua ehostetun todellisuuden peliksi, jos siinä on ehostettua todellisuutta vain yhdessä osassa? Continue reading “Todellisuus, virtuaalisuus ja ehostus”

Kaikille meille mombieille

Modernin anglismin termi mombie tarkoittaa etenkin englanniksi kahta asiaa: 1. äitiä (mom-zombie), jonka ajatusmaailma on äärimmäisen rajoittunut äitiytensä ja lapsensa ympärille (siinä, missä zombien ajatusmaailma on äärimmäisen rajoittunut aivojen syömisen ympärille), sekä 2. henkilöä jonka kävelee uppoutuneena räpeltämään mobiili-laitetta (mobiili-zombie) (siinä, missä zombie kävelee uppoutuneena pyrkimään syödä lähimmät havaitsemansa aivot). [1] Yhteistä näille kolmelle on siis se, että normaalin ihmisen aistimasta todellisuudesta *ombie on tietoinen vain hyvin rajallisesta osasta ja rajallisissa määrin.

Myönnän täysin olevan itsekin usein sekä mombie (joka tästedes tarkoittaa tässä kirjoituksessa nimenomaan mobiili-zombieta, ei niinkään äiti-zombieta), että kirjanluku-zombie ja ajatuksissanikävelijä. (Unissakävelystä olen jo päässyt eroon.) Ladon nyt meille vinkkejä ja etiikkaa maailman parantamiseksi. Continue reading “Kaikille meille mombieille”