Hän

Ystäväni Taika Dahlbom laati Facebookiin videon Hanna Järvisen tekemästä havainnosta[1], miten Google kääntää suomalaisen, sukupuolineutraalin “hän” sanan asiayhteydestä riippuen englanniksi”she” (naisesta käytettävä “hän) tai “he” (miehestä käytettävä “hän”) siten, että ihmiskirjoittajaa syytettäisiin helposti seksistisyydestä vastaavassa tilanteessa. (Englannissa ei ole vakiintunutta neutraalia “hän”-sanaa.)

Aiemmin englanninkielisessä kirjoituksessani (Artificial) Intelligence is not Possible Without Sensors and Manipulators, puhuessani keinotietoisuuden (KT) kehittämisestä, totesin sen vaativan lasten kasvatuksen lailla rajoja ja rakkautta. Ja KT:n virtuaalisuuden huomioon ottaen nuo rajat pitää huomioida vielä konkreettisemmin kuin lapsilla, joille fyysinen olemassaolo jo valmiiksi asettaa monia rajoja, joita virtuaalimaailmassa ei välttämättä ole. Continue reading “Hän”

Playing god

Following up on my earlier post, Aliens, AI and Aesthetics, I find it rather surprising that the only things I’ve seen rise up in the discussion, are the trolley problem, and a few doomsday prophets. I should be expecting to see the old debates about the existence of god and the issues of playing god give rise, as we discuss the creation of artificial sentience.

Early on one morning walk to work, I was thinking about the “miserable winning conditions” I mentioned on that earlier post. This lead me back to the old classic question: Continue reading “Playing god”

Who decides what you see?

The Tommy Edison Experience is one of the Youtube vlogger channels I’ve subscribed to and tend to follow. Just today I saw them tweet about their latest video with a alert coloured headline: “Our channel is in trouble”.[1] Yellow text on black background, a bit like the tabloids use on their posters.

The Tommy Edison Experience had noticed that people who have requested notifications for new postings on the channel, no longer got the notifications for each video. Continue reading “Who decides what you see?”

A Beginning is a Delicate Time

“A beginning is the time for taking the most delicate care that the balances are correct”, said Frank Herbert as the writings of the Princess Irulan of his science fiction book Dune.[1]

Thinking zombieWhen analysing an interaction system, one of the first questions I ask is: “Where does this story begin?” I find it all too often that a digital application’s initial screen has an excessively complex menu, where one doesn’t know which option one should take to start using it. My typical example is the Microsoft Outlook calendar, where one has menu options of something like “new meeting”, “new appointment”, and “new…”. If I want to mark my vacation to the calendar, is it a meeting, or an appointment? Behind the third option, I find actually the two earlier options repeated, for all that I see there. The counter example is Google Calendar, where there is one clear button in red colour, reading: “new…”. Once I click it, the system starts asking me sensible questions that I can answer. This button is, where the story begins, and it ends with a proper marking made in the calendar. Neat and tidy! This is a significant part of “onboarding”. Continue reading “A Beginning is a Delicate Time”

Aavekaupungit koneissa

Thinking zombieFilosofi Gilbert Ryle piti Descartesin dualisuusmallia perustavanlaatuisesti epämielekkäänä. Hänen mielestään oli absurdia ajatella ruumista ja mieltä erillisinä asioina toisistaan – ikään kuin olisi olemassa jokin sormella osoitettavissa oleva aave, joka ratsastaa koneella nimeltä ruumis. Aave koneessa (eng. ghost in the machine). [1]

Second Lifessä aktiiviaikoinani minua häiritsi sen virtuaalimaailman aavemainen autius. Jos olettaa, että joka kymmenennellä käyttäjällä on Second Lifessä oma tontti, niin voisi ensin ajatella, että joka paikassa hengaisi kymmenen ihmistä. Ongelmana kuitenkin on se, että pelimaailmassa ei ole bottihahmoja, vaan kaikkia hahmoja ohjaa reaaliajassa todellisen maailman ihminen. Näillä ihmisillä on “first life”, jossa he nukkuvat noin 8 tuntia 24:stä ja ovat yleensä töissä toiset 8 tuntia. Jäljelle jäävästä 8 tunnista he käyttävät paljon myös muuhun toimintaan kuin Second Lifeen, joten käytännössä ehkä kaksi tuntia voisi olla järkevä arvio keskimääräisestä vuorokaudesta Second Life -ajasta per käyttäjä. Huonosti laskettuna tämä tarkoittaisi, että joka tontilla olisi yksi ihminen 20 tuntina 24:stä. Continue reading “Aavekaupungit koneissa”

Miten zombie kävelee

Thinking zombieBlogin kirjoittajana olen luonnollisesti kiinnostunut siitä, miten ihmiset löytävät blogini ja mikä omasta mielestäni kiinnostava asia on muiden mielestä kiinnostava. Kiusallisesti nykyisten yksityisyyskäytäntöjen myötä hakukoneiden kautta tulleista käyttäjistä harvoin saa tietää heidän käyttämiään hakutermejä. Nytkin 30 päivän tilastoissa blogilleni löytyi 21 “tuntematonta” hakutermiä ja vain yksi tunnettu. Mutta se oli sentään piristävä termi.

“Miten zombie kävelee”

Hakutermilistassa yksi osuma: miten zombie kävelee

Nyt, the Walking Dead -sarjan uuden kauden käynnistyttyä, olen itse asiassa pohtinut tähän liittyvää problematiikkaa. Vaikka en biologi olekaan, minulla on kuitenkin luonnontieteistä mielestäni varsin hyvä ymmärrys, jolta pohjalta voin kysymystä pohtia. Continue reading “Miten zombie kävelee”

Todellisuus, virtuaalisuus ja ehostus

Thinking zombiePokemon GO rantautui Suomeenkin isona ilmiönä. Moinen aiheuttaa aina kuohuntaa; innostusta ja vastalauseita. Eräs kuulemani vastalause on, että hyvin pientä yksityiskohtaa lukuunottamatta peli ei ole ehostettua todellisuutta (augmented reality, AR). Tämä kyseinen pieni yksityiskohta on pokemonin kiinniottamisosuus, jossa peli näyttää laitteen kameran tuottamaa kuvaa, lisäten siihen pokemon-olion, jota kohti heitellään poke-palloa. Peli näyttää kameran välittämää todellisuutta, jota ehostetaan digitaalisella oliolla ja pallolla. Laitteen sijaintia ja liikettä mittaavien sensorien avulla digitaalinen ehoste jopa pysyy kutakuinkin paikallaan maailmassa, joskaan ei täysin. Ja tässäkin voi pelissä kytkeä kameran käytön pois, jolloin jäljelle jää vain pelin virtuaalinen todellisuus.

Voiko peliä siis kutsua ehostetun todellisuuden peliksi, jos siinä on ehostettua todellisuutta vain yhdessä osassa? Continue reading “Todellisuus, virtuaalisuus ja ehostus”