Kirjoitus on varsin luonnotonta viestintää

Ärsykevaroitus aiheista: Poliittinen viestintä, Perussuomalaiset.

Kirjoittaminen on vasta 6000 vuotta vanha tapa viestiä. Sitä edeltää toki kömpelömpi vastaava viestintä, kuten luolamaalaukset ja varmaan yksittäiset symbolit vaaroille ja opasteille. Nykymuotoinen kirjoitus kommunikaatiovälineenä perustuu maamerkkien lukemiseen. Luonnollista “lukemista” on katsoa ympärilleen ja tunnistaa näkemistään maamerkeistä, missä on. Tätä väittämää tarkemmin ymmärtääkseni olen lukemassa Stanislas Dehaenen kirjaa “Reading in the Brain: The New Science of How We Read”[1], johon Janet Murray[2] viittaa kertoessaan tämän asian.

Kirjoittaminen on tyypillisesti modaalisesti rajoittunutta. Itse teksti on luettaessa usein ainut modaliteetti, jota pitkin viesti välittyy. Esimerkiksi puheessa mukana ovat muunmuassa ilmeet, eleet ja äänenpainot. Koska kirjoitusjärjestelmämme perustuu puhekykyymme, me luontaisesti oletamme kirjoittajalla olevan kirjoittaessaan käytössään äänensävyn. Continue reading “Kirjoitus on varsin luonnotonta viestintää”

Heikkoa ja vahvaa keinoälyä ja niiden empatiaa

Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttilan tutkimuksesta oli juttu YLE:n uutisissa[1]. Jutun keskiössä on ilmiö, miten ihminen voi kokea itsensä yksinäiseksi jopa ystäviensä joukossa, ja miten ulkoa päin yksinäiseltä vaikuttava ihminen ei välttämättä koe itseään lainkaan yksinäiseksi. Tämä artikkeli nivoutuu mielestäni yhteen käynnissä olevaan keinoälykeskusteluun, sekä taannoiseen keskustelutilaisuuteen Turun yliopiston Tulevaisuuden teknologioiden laitoksella keinoälypohjaisesta opetusteknologiasta.

Åbo Akademin sisäisen tiedotuksen lehti, Meddelanden från Åbo Akademi 4/2014 sai minut perehtymään John Searlen kiinalaisen huoneen argumenttiin[2], jossa Searle kyseenalaistaa, onko vahva keinoäly mahdollista rakentaa. Continue reading “Heikkoa ja vahvaa keinoälyä ja niiden empatiaa”

20 kysymystä Peter Parkerista

Kaksikymmentä kysymystä on peli, jossa yksi pelaaja ajattelee jotain asiaa ja toinen esittää tälle kysymyksiä, joihin voi vastata joko kyllä tai ei. Kysyjän tavoite on 20 kysymyksellä, tai vähemmällä arvata, mitä toinen ajattelee. Tähän peliin pohjautuu Akinator, johon olen perehtynyt viimeisen kuukauden aikana.

Akinator pyytää pelaajaa ajattelemaan jotain henkilöhahmoa (fiktiivistä tai todellista) ja vastaamaan kyllä/ei -kysymyksiin, kunnes lopulta peli esittää arvauksen. Continue reading “20 kysymystä Peter Parkerista”

Murray’s Models of Digital Interaction

For a few years now I have been teaching a course at University of Turku Department of Future Technologies, called Principles of Interaction Design. The course was originally inspired by Janet H. Murray’s book Inventing the Medium: Principles of Interaction Design as a Cultural Practice[1]. It was soon amended by Cooper, Reimann, Cronin and Noessel’s book About Face: The Essentials of Interaction Design, as well as other material we had background in through our research background.

One important part of Murray’s book that firmly is a topic on the course, is the Models of Digital Interaction. Continue reading “Murray’s Models of Digital Interaction”

Hän

Ystäväni Taika Dahlbom laati Facebookiin videon Hanna Järvisen tekemästä havainnosta[1], miten Google kääntää suomalaisen, sukupuolineutraalin “hän” sanan asiayhteydestä riippuen englanniksi”she” (naisesta käytettävä “hän) tai “he” (miehestä käytettävä “hän”) siten, että ihmiskirjoittajaa syytettäisiin helposti seksistisyydestä vastaavassa tilanteessa. (Englannissa ei ole vakiintunutta neutraalia “hän”-sanaa.)

Aiemmin englanninkielisessä kirjoituksessani (Artificial) Intelligence is not Possible Without Sensors and Manipulators, puhuessani keinotietoisuuden (KT) kehittämisestä, totesin sen vaativan lasten kasvatuksen lailla rajoja ja rakkautta. Ja KT:n virtuaalisuuden huomioon ottaen nuo rajat pitää huomioida vielä konkreettisemmin kuin lapsilla, joille fyysinen olemassaolo jo valmiiksi asettaa monia rajoja, joita virtuaalimaailmassa ei välttämättä ole. Continue reading “Hän”

Playing god

Following up on my earlier post, Aliens, AI and Aesthetics, I find it rather surprising that the only things I’ve seen rise up in the discussion, are the trolley problem, and a few doomsday prophets. I should be expecting to see the old debates about the existence of god and the issues of playing god give rise, as we discuss the creation of artificial sentience.

Early on one morning walk to work, I was thinking about the “miserable winning conditions” I mentioned on that earlier post. This lead me back to the old classic question: Continue reading “Playing god”

Who decides what you see?

The Tommy Edison Experience is one of the Youtube vlogger channels I’ve subscribed to and tend to follow. Just today I saw them tweet about their latest video with a alert coloured headline: “Our channel is in trouble”.[1] Yellow text on black background, a bit like the tabloids use on their posters.

The Tommy Edison Experience had noticed that people who have requested notifications for new postings on the channel, no longer got the notifications for each video. Continue reading “Who decides what you see?”