Who decides what you see?

The Tommy Edison Experience is one of the Youtube vlogger channels I’ve subscribed to and tend to follow. Just today I saw them tweet about their latest video with a alert coloured headline: “Our channel is in trouble”.[1] Yellow text on black background, a bit like the tabloids use on their posters.

The Tommy Edison Experience had noticed that people who have requested notifications for new postings on the channel, no longer got the notifications for each video. Continue reading “Who decides what you see?”

A Beginning is a Delicate Time

“A beginning is the time for taking the most delicate care that the balances are correct”, said Frank Herbert as the writings of the Princess Irulan of his science fiction book Dune.[1]

Thinking zombieWhen analysing an interaction system, one of the first questions I ask is: “Where does this story begin?” I find it all too often that a digital application’s initial screen has an excessively complex menu, where one doesn’t know which option one should take to start using it. My typical example is the Microsoft Outlook calendar, where one has menu options of something like “new meeting”, “new appointment”, and “new…”. If I want to mark my vacation to the calendar, is it a meeting, or an appointment? Behind the third option, I find actually the two earlier options repeated, for all that I see there. The counter example is Google Calendar, where there is one clear button in red colour, reading: “new…”. Once I click it, the system starts asking me sensible questions that I can answer. This button is, where the story begins, and it ends with a proper marking made in the calendar. Neat and tidy! This is a significant part of “onboarding”. Continue reading “A Beginning is a Delicate Time”

Glyfejä odotellessa

Thinking zombieTekstin syöttö kosketusnäytöllisillä mobiililaitteilla on haastavaa. On tragikoomista, miten vahvasti tekstin syöttö edelleen perustuu Qwerty-näppäimistölle. Ihmiset ovat kuitenkin oppineet Qwerty-näppäimistön tietokoneista ja se on systeemisuunnittelijoillekin tuttuudessaan helppo malli soveltaa. Näissä virtuaalinäppäimistöissä usein jopa näkyy evolutionaarisena jäänteenä pienet merkit F- ja J-näppäimissä. Nämä merkinnät liittyvät siihen, miten fyysisellä näppäimistöllä 10-sormijärjestelmän taitajan ei tarvitse katsoa näppäimistöä edes silloin kun hän asettaa sormensa näppäimistölle. 10-sormijärjstelmässä vasemman käden etusormi asetetaan näppäimelle F ja oikean käden etusormi näppäimelle J. Pieni kohouma näiden näppäimien pinnassa auttaa tämän tekemisessä ilman katsomista. Kosketusnäytön pinnassa näitä merkintöjä ei tunne, joten tätä hyötyä niistä ei ole. Ainoana hyötynä ne tuovat hitusen lisää tuttuutta virtuaalinäppäimistön ulkonäköön.

Kaikilla ei ehkä ole kultturihistoriallisessa muistissa aktiivisena se, että Applen iPad ei lähimainkaan ollut ensimmäinen markkinoille ilmestynyt tabletti. 90-luvulla teknologian saralla oli suuri hype etenkin Palm-yhtiön kehittämistä PDA-laitteista (Personal Digital Assistant). Palm tarjosi aikanaan myös virtuaalinäppäimistöä, mutta sen lisäksi myös glyfejä. Glyfi tarkoittaa kosketusnäytölle yhdellä vedolla piirrettyä venkuraa, joka vastaa kirjoitusmerkkiä. Continue reading “Glyfejä odotellessa”

Posthumous Messages in Interactive Bottles

For a great deal this post is an extension to my earlier post, The Ghost Leaving the Shell. There I discussed how a system designer leaves an echo of their “ghost” in the design. You might like to read that before reading this entry, but you should be able to understand this post without it too. Both of these entries are actually in the very core of this blog, discussing the question of whom we are interacting with, when using digital services.

The remake of Total Recall movie, once again featured a personal message in the form of an interactive hologram. The idea is that you interview the hologram for the information that was sent to you. Also in I, Robot, Dr. Lanning had left, before his death, a holographic note to the murder investigators, where the message was something rather of a riddle. Finally, at least, the hologram confirmed to the main character: “That, detective, is the right question.” Continue reading “Posthumous Messages in Interactive Bottles”

Private Social Media

Thinking zombieSociology is one of the fields of science that remains very vague to me. Albeit that one of my greatest favorite science fiction series, Isaac Asimov’s the Foundation is centered around a character named Hari Sheldon, who for my understanding is a sociologist. I am in the understanding that sociology is some sort of applied psychology, like my own personal field, the computer sciences, is essentially applied mathematics and physics. (I am also minoring in psychology.)

With that said, one might argue that I would probably have a clearer insight of the essence of Psychological Media, if that was a thing, than I can claim to have of Social Media, which appears to be a thing. So what kind of a thing is social media? Continue reading “Private Social Media”

Asiallinen internet – the Internet of Things

Thinking zombie(World Wide) Webistä saatiin 2000-luvun taitteessa versio 2.0 ja nyt on tuloillaan versio 3.0. Nämä versiovaihdokset eivät vaadi erityisempiä weppiselainten tai muidenkaan ohjelmien vaihtamista, eikä niitä oikeastaan edes huomaa, ellei nimenomaisesti pohdi ja ihmettele.

Näissä versionumeroissa kyse on webin sisällön kehityksessä sukupolvittain. Tämä kehityskulku ei oikeastaan ole kovin erikoinen, vaan se vastaa muidenkin työkalujen kehitysaikataulujen mallia.

Web 1.0: Julkaisijat julkaisevat weppisivuja lukijoille.

Webin tultua “valmiiksi” ykkösversioksi siellä oli tietotekniikan tutkimuslaitosten lisäksi useita kaupallisia yrityksiä. Oikeastaan lähes kaikki. Sisällön tuottajia olivat orginisaatiot ja sisällön kuluttajat kuluttajia. Webin meininki oli kuitenkin ennemminkin sama kuin esiteollisessa yhteiskunnassa, jossa porvaristo omisti työkalut ja tarjosi niillä tuotettuja asioita yhteiskunnalle. Ihmisten henkilökohtaiset weppisivut olivat toki jo siemen tulevaisuudelle, mutta niidenkin tuotantomalli tällöin oli lähinnä tuo sama ylhäältä annettava dokumentti alhaalla odottaville lukijoille.

Web 2.0: Ihmiset kanssakäyvät weppipalveluiden kanssa – some.

Vuonna 2003 aloitti blogipalvelu WordPress ja vuonna 2004 sosiaalisen median palvelu Facebook. Blogeja ja vastaavia oli tietenkin ollut olemassa jo näitä ennen ja WP ja FB vain riensivät aistimaansa markkinarakoon. Tämä uusi tapa tuottaa sisältöä verkkoon oli se, että ihmiset kirjoittivat toisilleen. Yhteiskunnan teollistumisessa tämä vastasi sarjatuotantoa, jossa asioita eivät tuota porvaristolliset mestarit ja heidän renkinsä, vaan vasemmistolaisemmin (tai oikeistolibertaarisemmin) duunarit toisilleen. Olkoonkin, että duunarit tekevät työtä porvareille ja blogit ja muu some pyörivät kaupallisten firmojen, ja siis organisaatioiden palvelimilla, eivätkä suinkaan vielä ihmistne omisa kännyköissä, tai edes pilvessä.

Web 3.0: Laitteet kanssakäyvät keskenään ja tuottavat sisältöä?

Webin kolmas vaihe on automaatio. Asioiden internet (the Internet of Things) Sisällöntuottaja ei enää ole arvostettu mestari, eikä edes ahkera duunari, vaan sisältöä tuottavat automaatit. Kuten kahviautomaateista voi nykyisin valita haluamansalaisen kahvijuoman ja automaatti sitten tuottaa sen, joka kerta miltei tarkalleen samanlaatuisena, voi Web 3.0:ssa tilata kännykkäänsä haluamiaan säätiedotteita ja muita ilmoituksia, joita generoivat automaattisesti laitteet ilman tarvetta ihmisoperaattorille.

Kovinta kamaa tällä saralla ovat terveyttä mittaavat anturit, joiden kautta käyttäjä saa tietoa omasta kunnostaan ja kuntoilustaan. Yhtäällä terveysteknologian dystopioissa ollaan pelätty sitä, miten automaatit korvaavat lääkärit ja tieto kuolettavasta taudista tulee olemaan pelkkä tekstipätkä oman kännykän ilmoituskeskuksessa, mutta toisaalta taas ihmiset ovat kuntoiluinnostuksensa hegemoniassa innoissaan ostamassa näitä sydämen sykettä ja muuta mittaavia antureita. Varmasti tällä teknologialla parannetaankin ihmisten terveyttä, eliniän odotusta ja elämänlaatua.

Web 3.0-tuotteita, eli the Intenet of Things -asioita on tulossa joka paikkaan. Autot kytkeytyvät omistajiensa pilveen, kuten myös asunnot. Uudenvuodenlupauksia tehdessä perhe voi katsella vanhempien kuntomittareiden lokeja, sekä pikku koululaisten kouluarvosanojen kehityskäyriä. Kun koko perheen kännykät ovat samassa perhe-pilvessä, on rakennettu mielenkiintoinen organismi, jossa on uskomattomilta tuntuvat mahdollisuudet, mutta myös iso massa vastuuta. Ihmisoikeuksista yksityisyyden suoja on helposti vaikein ymmärtää – mitä salattavaa on rehellisellä ihmisellä – mutta juuri sitä pitää tässä kehityksessä osata vaalia.

Nietzschen mukaan, “kun katsot kauan pimeyteen, katselee myös pimeys sinuun.” Tämä pätee siinäkin, että kun katsot internet-teknologian välityksellä omia tietojasi, myös internet-teknologia katsoo sinua ja tietojasi. Samalla kun olet mielissäsi siitä, että Amazon osaa suositella sinulle hyviä kirjoja aiempien ostostesi perusteella, Amazon on toisaalta myös muodostanut luonteestasi jonkinlaisen profiilin. Kun käytät ehostetun todellisuuden online-palveluita, kuten FourSquare tai Google Maps, niin sen lisäksi että nuo palvelut kertovat sinulle, mitä ympäriltäsi löytyy, sinun on ensin pitänyt kertoa niille, missä sinä juuri kyseisellä hetkellä olet.

Web 3.0:n kutsuminen älykkääksi internetiksi on vielä liioiteltua. Voi toki olla, että Internetin yhä kytkeytymässä ristiin enemmän ja enemmän, aito keinoäly saattaa tästä verkostosta kehkeytyä. Yksi mielenkiintoinen kysymys tässä on, että rakentuvatko nämä kytkökset kuinka pitkälti samalla tavalla kuin biologisessa aivoissa rakentuvat hermosolujen väliset kytkökset.

Nojaan mieluummin Nietzschen sitaattiin kuin niin sanottuun kansanviisauteen siitä, että “kuka tietoa lisää, se tuskaa lisää.” Asioiden internet osaa varmasti auttaa meitä huomaamaan ja tekemään muutoksia etenkin niihin pieniin, mutta usein toistuviin asioihin elämässämme, joiden avulla voimme kasvaa paremmiksi ja saavuttaa enemmän. Tämä on samaa kehitystä, joka David Epsteinin TDE-puheen mukaan on pääsääntöisesti vienyt urheilutuloksia eteenpäin historian viimeisimpinä vuosikymmeninä.

 

David Epstein: Are athletes really getting faster, better, stronger https://www.ted.com/talks/david_epstein_are_athletes_really_getting_faster_better_stronger