Miten oikein skuuttailla

Kaupunkiemme maisemiin on ilmestynyt viime vuosina sähköisiä pikavuokraskuutteja. Scoottereita, skuuttereita, skuutteja – sähkömoottorilla varustettuja potkulautoja. Niitä on nykyisin esimerkiksi Turussa tarjolla kolmelta eri firmalta: Voi, Tier ja Lime.

Skuutit ovat näppäriä. Niitä on helppo löytää lähettyviltä, ottaa käyttöön, ajaa jonnekin ja jättää sinne seuraavalle käyttäjälle. Esimerkiksi Föli-kaupunkipyörän kanssa pitää matkansa suunnitella Föllari-asemalta toiselle. Jos olisin esimerkiksi matkalla Iso-Heikkilään, minun pitäisi käyttää aikaa sen selvittämiseen, minne sinne voin pyörän jättää ja jos kesken matkan päättäisinkin haluavani sittenkin Kakolan mäelle, olisi uusi selvitystyö ja nyt sitten vielä kännykällä kesken fillarimatkan. Vuokra-skuutterilla voi toimia paljon impulsiivisemmin, kunhan vain huolehtii jättävänsä skuutin toiminta-alueen sisäpuolella jonnekin.

Suurin ongelma skuuttien kanssa on kypärän käyttö. Lähtien edellä mainitsemastani skuuttien käytettävyyden spontaaniudesta, joka on lähes yksi niiden perusfilosofioista, kömpelön kypärän mukana kanniskelu pelkästään sen varalle, että sattuisi mahdollisesti ottamaan skuutin käyttöön, on tuon filosofian vastaista. Tähän ratkaisuksi tarvittaisiin tehokas kypärä, joka olisi helppo kuljettaa – jos ei taskussa, niin ainakin pienessä olka- tai käsilaukussa. Tässä ongelmana taas on se, että kypärän pitää olla riittävän paksu ja kykenevä vaimentamaan päähän kohdistuvia iskuja. Yhtenä ajatuksena mieleen tulee jonkinlainen lujista materiaaleista rakennettu kypärä, joka tarvittaessa käyttöön otettaessa puhallettaisiin käyttökokoiseksi, jolloin puhallettu ilma täyttäisi lukuisia erillisiä soluja – ehkä kuutiosenttimetrin kokoisia, joiden yhteisrakenne suojaisi kaatuvan tai törmäävän skuuttaajan päätä.

Skuutit ovat myös ehtineet aiheuttaa paljon närää ja pahaa mieltä. Niillä ajetaan jalkakäytävillä hurjaa vauhtia, ja ennen kaikkea niitä jätetään huolimattomasti kulkemisen esteiksi ja näköhaitaksi. Joskus kun itse näen näitä skuutteja pysäköitynä poikittain kulkuväylälle, menen ja siirrän niitä parempaan parkkipaikkaan. Vielä useammin pohdiskelen, onko skuutin siihen jättänyt harkitsematon käyttäjä, vai onko kenties joku skuutteja vihaava siirtänyt hyvin pysäköidyn skuutin esimerkiksi keskelle jalkakäytävää saadakseen useampia ihmisiä ärtymään niistä. Nuo laitteet toki alkavat enemmän liikuteltuina piipittämään äänekkäästi, jos niitä ei ole avannut omaan käyttöönsä, mutta eivät yleensä vielä, jos niitä vähän siirtää parempaan paikkaan, eikä silloinkaan jos niitä siirtää huonompaan paikkaan.

Turussa on positiivisena ilmiönä maalailtu maahan skuutti-parkkiruutuja, joiden tarkoitus on viestittää, että niitä voi pysäköidä nätistikin ja että sellainen toiminta olisi jopa monin puolin hyvä juttu. Tämä on piristävää viestintää, kun ilmapiiri on tyypillisemmin ollut varsin vastaista ja skuuttikulttuuria paheksuttavaa. Omassa kokemuksessani ihmiset tosiaan käyttävät näitä parkkiruutuja ja niiden vierustoja ja muutenkin iso osa skuuteista on varsin kivasti pysäköityjä.

Kaipaisin Voilta, Tieriltä ja Limeltä valistusvideoita skuuttailun etiketistä ja parhaista skuuttailukäytänteistä. Näiden uskoisin toimivan modernissa maailmassa mm. Youtubessa varsin hyvänä markkinointityökaluna, jotka osoittaisivat miten mukavasti ja näppärästi ja muita huomioivasti näitä skuutteja voi käyttää, päätymättä automaattisesti epatoksi.

Skuuttaamiseen lähtiessä on syytä huomioida, että kaikki kolme firmaa käyttävät omaa sovellustaan, joka on älypuhelimen sovelluskaupassa yleensä helposti löydettävissä etsimällä firman nimellä, “Voi”, “Tier” tai “Lime”. Sovellukseen on syötettävä luottokortin tiedot ennen kuin skuuttia voi ottaa käyttöön. Tämän jälkeen voi tepastella valitsemansa vapaan skuutin luo joko näköpiirissä, tai sovelluksella voi kartasta etsiä, missä skuutteja löytyy. Itse olen yleensä kävellyt suuntaan, johon yleisesti olen menossa, kunnes silmiini on osunut vapaa skuutti. Toisinaan olen etsinyt sovelluksen kartallakin.

Skuutin luona on hyvä tarkastaa, että kypärä on päässä ja oma ikä on vähintään 13 (Limellä muistaakseni vähintään 18) ja on joko yksin matkassa, tai kaveri on vuokraamassa omaa skuuttiaan, sillä näitä ajoneuvoja saa vuokraehtojen mukaan käyttää vain yksi henkilö kerrallaan. Sitten klikataan kännykkäsovelluksessa “lue koodi”-nappia ja kohdistetaan kamera skuutin ohjaustangon yläpäädyssä olevaan QR-koodiin ja valitaan ottaa skuutti käyttöön. Skuutti päästää yleensä pienen äännähdyksen ja puhelimen sovelluksessa alkaa kello juosta.

Skuutin kanssa voi liikkua ihan pelkästään potkimalla eteenpäin kuin sähkötöntä potkulautaa. Tämä on normaali tapa lähteä liikkeelle, eikä skuutti taida edes lähteä sähköllä liikkeelle ilman että sillä on alkuvauhtia – en ole kyllä varma. En ole koskaan kokeillut, koska alkupotkaisu on varsin luontainen tapa lähteä. Sähkömoottorin “kaasutusnappi” on oikean peukalon käytettävissä. Vasemmalle peukalolle saattaa olla jarrutusnappi vastaavassa paikassa, tai sitten jarruja varten on yksi tai kaksi jarrukahvaa. Kaasunappia ei kannata heti painaa ihan pohjaan asti, vaan painaa hiukan, kunnes tuntee, miten moottori alkaa kuljettamaan skuuttia eteenpäin ja sitten tarvittaessa lisäillä kaasutuksen määrää liikennetilanteen mukaan. Skuuttien maksiminopeus on tyypillisesti 25 kilometriä tunnissa.

Kannattaa kokeilla alussa, että jarrut toimivat! Jos eivät toimi, tai meno on muutoin tärisevää tai sellaista, mikä antaa syytä olettaa että skuutti renkaineen ei ole kunnossa, se on syytä laittaa takaisin pysäköintiin, katkaista matka ja kirjoittaa selitys skuutin viasta. Tästä saa yleensä kiitoksia, pahoitteluita vaivasta ja ilmaisskuuttailu-krediittejä. Joissain tapauksissa sovellus automaattisesti peruuttaa käynnissä olevan laskutuksen. Muutoin se hyvitetään. Skuutin kunnosta lähtee käsittääkseni tieto niitä vuokraavalle firmalle, joka voi lukita skuutin pois käytöstä ja lähettää huoltohenkilön paikalle ehtiessä.

Kun alkuvauhti on potkaistu ja meno lähtenyt liikkeelle kaasunapista, on syytä muistaa, että skuutin kanssa kulkiessa pätevät samat liikennesäännöt kuin polkupyörällä. Jalkakäytävällä ei siis saa skuuttailla ja kääntyessä olisi näytettävä kädellä kääntymismerkki. Koska oma tasapainoni on lähes olematon, toteutan kääntymiset yleensä muuntumalla ensin jalankulkijaksi hyppäämällä taluttamaan lautaa, suorittamalla kääntymisen ja sitten jatkamalla skuuttaamalla taas matkaa.

Jos skuuttailee keskustasta poispäin, voi olla hyvä välillä aina pysähtyä tarkistamaan puhelimesta, missä palvelun rajat kulkevat, ettei huomaa yhtäkkiä skuutanneensa pitkälti ulos alueelta, jonne skuutin saa jättää ja joutuvansa ajamaan takaisin päin. Skuuteilla saa käydä alueen ulkopuolella, ainakin jonkin matkaa, mutta niiden käyttöä ei voi lopettaa siellä. Myös keskusta-alueen sisällä on usein alueita, joille pysäköinti on kielletty, sen lisäksi että löytyy alueita, joilla ainakin johonkin aikaan skuutin moottorin maksiminopeutta on rajoitettu.

Kun haluat lopettaa skuuttaamisen, katso skuutille hyvä pysäköintipaikka. Mieti tässä vaiheessa, että se ei jäisi kenenkään tielle. Ajattele etenkin pyörätuolilla kulkijoita, mutta myös pyöräilijöitä, autoilijoita ja jalankulkijoita. Jopa myös muita skuuttaajia. Koska itse yhdistän usein linja-autolla matkaamista skuuttaamiseen, olen usein jättänyt skuutin linja-autopysäkkikopin päätyyn – siis tietenkin ulkopuolelle, eikä katoksen alla. Skuutin pituus täsmää varsin hyvin kopin syvyyden kanssa ja koppi itsessään on jo kiertämistään vaativa kohde, jolloin sen jatkeena skuutti tai muutama ei juurikaan haittaa ketään. Mainosta mahdollisesti vaihtamaan tulevan henkilön toimenkuvaan voisin katsoa kuuluvan tällaisten asioiden tieltään siirtämisen, ja kopin toiseen päätyyn pysäköidessä ei ole tätäkään ongelmaa. Mielestäni on myös mahdollista kopioida autopysäköinnin menetelmiä, eli pysäköidä skuutti kevyen liikenteen väylän laitaan väylän myötäisesti, useampia skuutteja mahdollisesti jonoon – ei rinnakkain. Koska skuutti on suhteellisen kevyt, sen “taskupysäköinti” on helpompaa kuin auton. Ja tosiaan, esimerkiksi Turussa on paikoitellen merkittyjä parkkipaikkoja(, joiden voi todeta noudattavaan tällaista perusfilosofiaa kuin olen kuvannut tässä).

Kun skuutti on pysäköity, pitää kännykkäsovelluksessa painaa nappia, jolla valitsee päättää ajon. Kannattaa odottaa skuutin luona, kunnes ajon päätös on vahvistettu. Itselläni on viime vuodelta kokemus siitä, että ajon päättäminen ei ole onnistunut, jolloin joudun jonottamaan puhelimessa asiakaspalveluun jonkin aikaa ja sitten englanniksi selittää tilannetta, kunnes asiakaspalvelija katkaisi ajon ja peruutti koko tapaukselta maksun, ainoana hyvityksenä tästä vaivasta.

Jotkut sovellukset pyytävät ottamaan kuvan pysäköidystä skuutista, todisteeksi hyvätapaisesta pysäköinnistä.

Kun sovellus on valmiina omassa puhelimessa ja siihen on maksukortti rekisteröity, näiden palveluiden käyttäminen on mielestäni varsin näppärää, etenkin esimerkiksi Turun kampus-alueella ja jokivarressa, jossa ei juuri tarvitse liikennöidä autoliikenteen seassa. Polkupyörällä uskallan liikkua autojen joukossa, mutta skuutilla en – liian pieni, vikkelä ja hutera kulkija tonniluokkien painoisten autojen sekaan. Lime-skuuttereissa on pienemmät renkaat ja huonompi jousitus, joten niillä ei kannata lähteä Tuomiokirkkopihan nupulakivitykselle – Voilla ja Tierillä kannattaa joustaa polvia, nousta varpailleen ja olla purematta hampaitaan yhteen siinä tärinässä.

Nykyajankuvan multihuipentumia on se, kun Wolt/Foodora-ruokalähetti viilettää ruokareppu selässään kaupungilla vuokraskuuttia ajaen.