Kirjoitus on varsin luonnotonta viestintää

Ärsykevaroitus aiheista: Poliittinen viestintä, Perussuomalaiset.

Kirjoittaminen on vasta 6000 vuotta vanha tapa viestiä. Sitä edeltää toki kömpelömpi vastaava viestintä, kuten luolamaalaukset ja varmaan yksittäiset symbolit vaaroille ja opasteille. Nykymuotoinen kirjoitus kommunikaatiovälineenä perustuu maamerkkien lukemiseen. Luonnollista “lukemista” on katsoa ympärilleen ja tunnistaa näkemistään maamerkeistä, missä on. Tätä väittämää tarkemmin ymmärtääkseni olen lukemassa Stanislas Dehaenen kirjaa “Reading in the Brain: The New Science of How We Read”[1], johon Janet Murray[2] viittaa kertoessaan tämän asian.

Kirjoittaminen on tyypillisesti modaalisesti rajoittunutta. Itse teksti on luettaessa usein ainut modaliteetti, jota pitkin viesti välittyy. Esimerkiksi puheessa mukana ovat muunmuassa ilmeet, eleet ja äänenpainot. Koska kirjoitusjärjestelmämme perustuu puhekykyymme, me luontaisesti oletamme kirjoittajalla olevan kirjoittaessaan käytössään äänensävyn. Continue reading “Kirjoitus on varsin luonnotonta viestintää”