Viihteen bisnesmallit muuttuvat edelleen

Thinking zombieToimituspäällikkö Jussi Huhtala otsikoi Episodi-lehden kolumninsa konservatiivisesta näkökulmasta: “Laittomasti leffoja lataavien piraattien loppu häämöttää – Hakkeroinnista tulossa tarpeetonta.”[1] Kirjoitus on sinäänsä itse maailman muutoksen oikein näkevä, mutta muotoilee sen vanhan liiton näkökulmasta. Huhtala maalaa kuvaa, jossa piratismi nousi pilaamaan viihdeteollisuuden markkinoita, mutta nyt viihdeteollisuus on keksinyt aseita taistellakseen piratismia vastaan ja yleisökin on kääntymässä takaisin “hyvän puolelle”. On totta, että piratismi on vähentymässä, koska digitaalisen viihteen laillinen tarjonta on parantumassa. Itse näen kuitenkin tämän asian niin, että koska “vanha liitto”, eli perinteinen viihdeteollisuus ei ole suostunut myymään tuotteitaan rahalla, tai rahalla myydyt tuotteet ovat olleet tarkoituksellisesti laadultaan huononnettuja, ovat ihmiset nähneet sen riskin ja vaivan arvoiseksi, että ovat piratismiväylien kautta hankkineet viihteen siitä maksamatta. Nyt, kun musiikkia saa kätevästi Spotifystä, Youtubesta ja iTunesista ja elokuvia sekä TV-sarjoja Netflixistä, HBO:sta ja iTunesista, alkaa niitä olla miellyttävämpää käyttää kuin yrittää virittää torrenttia omaan koneeseen.

Edelleenkin on tragikoomista, kun asiakas haluaisi maksaa vaikka reilua ylihintaakin sähkökirjasta tai elokuvasta, niin digitaaliset palvelut toteavat hänelle, että “tuote ei ole saatavissa asuinalueellasi”. Tässä on kyseessä perinteinen bisnesmalli, jossa tuotteen tuottaja etsii eri alueille jakelijaa, joka maksaisi tuotteen jakeluoikeudesta ison summan rahaa, joka jäisi jakelijan provision verran alle alueen odotettua myyntivoittoa tuotteelle. Jakelija ottaisi siis riskin myynnin floppaamisesta tietyllä alueella ja vastuun myynnin onnistumisesta. Tuottaja ottaisi jakelijalta varman tukon rahaa. Kyseessä on sama bisnesmalli kuin vähittäiskauppiaalla, joka miettii paljonko ostaa tukusta kerralla hedelmiä, jotta kaikilta halukkailta asiakkailta saataisiin rahat, mutta ei tarvitsisi maksaa tukkuun hedelmistä, joita ei saada myytyä ennen kuin ne pilaantuvat hyllyyn. Digitaalisilla tuotteilla tällaista mallia ei tarvittaisi. Tuotetta tarvitaan varastossa tuottajalla yksi kappale. Aina kun joku haluaa ostaa siitä kopion, se voidaan toimittaa hänelle välittömästi ja toimituskuluilta käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi.

Ymmärrän sen, että joillakin alueilla tuotteita pitää myydä halvemmalla kuin toisaalla. Köyhissä maissa ihmiset eivät maksa tuotteista helpolla yhtä paljon kuin rikkaissa maissa. Etenkin jos kyse on immateriaalisista tuotteista, kuten elokuvat ja äänitteet. On järkevää ja jopa eettisesti hyvää, että näissä maissa tuotteita myydään halvemmalla siten, että niitä ei voi myydä edelleen rikkaisiin maihin näillä alhaisilla hinnoilla. On kuitenkin älytöntä, että näiden rakenteiden vuoksi vanhaa klassikkoelokuvaa ei voi jollain alueella ostaa, vaikka siitä olisi valmis maksamaan sen kalleimman hintalapun hinnan vaikka kymmenkertaisena. Jos samanaikaisesti kyseinen elokuva on piraattiverkkojen kautta saatavilla ilmaiseksi, niin kannattaako syyttää piratisoivaa asiakasta, piraattituotetta tarjoavaa tahoa, vaiko “en myy sinulle”-asenteellista tuottajaa, kun asiakas lataa huippulaatuisen version tuotteesta piraattiverkosta?

Vanha liitto on kaivanut itseään syvään monttuun tekemällä myyntituotteistaan huonompia kuin mitä piraattiverkosta on ollut saatavilla. Tuottajia toki houkuttelee malli, jossa tuotteesta saa välittömästi tuhansien myyntien hinnan. Sitä kautta hassusti viihdeteollisuuden bisnesmalli on taannoisina vuosina, käytännöllisesti katsoen ollut nimenomaisesti estää tuotteiden myyntiä. Tokihan on yleinen kaupankäynnin laki, että niukkuuden luominen kasvattaa tuotteen arvoa. Asiakkaita onkin houkutellut piratismin pariin esimerkiksi se, että katsoakseen elokuvan DVD:ltä, pitää huolehtia, että DVD on oikean aluekoodin mukainen ja sen jälkeen, aina ennen elokuvaa pakkokatsella piratismi-on-rikos-älä-piratisoi-propagandavideo, kun ensin on maksanut rahaa levystä. Siinä vaiheessa tulee helposti mietittyä, että tätäkään ei tarvitsisi sietää, jos olisi piratisoinut elokuvan ilmaiseksi. Olen mielissäni siitä, että Finnkinolla enää satunnaisesti on ennen elokuvaa pelkkä teksti, joka tiedottaa kameranauhoituksen olevan kiellettyä. Olen ainakin kerran elokuvateatterissa huutanut: “Minä maksoin jo”, kun siellä jouduin tulemaan taas kerran tällaisen propagandapätkän torumaksi – koin, että minua syytettiin epäilyttäväksi piraatiksi, kun kävin elokuvissa. Jos elokuvateatterit kokevat, että ne eivät pysty tarjoamaan hinnoittelunsa edestä lisäarvoa videoon, joka on kameralla kuvattu elokuvateatterissa, on aika heidän miettiä uusiksi bisnesmalliaan. Näin sanon elokuvissa noin kerran kuukaudessa käyvänä maksavana asiakkaana, joka edelleen kokee teatterikokemuksen sen hinnan arvoisena.

Applen iTunes on etenkin musiikin osalta hirvittävä viritys nykyisin. Apple käyttää sitä ajaakseen ihmisiä entistä enemmän musiikin tilaajiksi ja pilvipalveluiden käyttäjiksi. Pois on kadonnut muunmuassa vanha ja mainio Genius-palvelu, joka kävi läpi laitteella olevaa musiikkia ja käyttäjän valintoja ja pyrki soittamaan automaattisesti musiikkia, jota käyttäjä kaipasi. Tätä teknologiaa olisi suonut kehitettävän eteenpäin. Sen sijaan nyt Applen musiikkisovellukset pyrkivät väkisin soittamaan musiikkia sekä laitteelta, että verkosta, mikä ainakin minulla saa musiikin toiston taukoamaan vähän väliä, kun nettiyhteys tökkii. Tämä sen sijaan, että saisin tauottomasti kuulla sitä kymmenien “albumien” kokoelman musiikkia, jota olen valinnut laitteeseeni ostaa ja sille taltioida juuri tällaista kuuntelua varten.

Sen sijaan AppleTV:n elokuvapuoli iTunessa on aivan loistava. Palvelussa jossain määrin epäilyttää se, että siinä ei voi valita ladata elokuvia laitteelle ja siten nettiyhteyden katketessa elokuvan katselukin katkeaa. Kuitenkin, on erinomainen asiakkuuskokemus, että kun valitsee vuokrata tai ostaa elokuvan ja sitten toistaa sen välittömästi, elokuva tosiaankin käynnistyy HD-laatuisena ja välittömästi. Aiempi kokemus elokuvien hankkimisesta verkon kautta katsottavaksi on, että elokuvaa pitää ensin ladata koneelle vähintään vartin verran, ennen kuin sitä voi katsoa. Näin se toimii edelleen esimerkiksi Apple-tietokoneiden iTunes-sovelluksessa. Ja näin asia on ollut piraattiverkkojen elokuvissakin – niissä lataus on saattanut kestää jopa paljon kauemminkin. Nyt AppleTV, kuten myös muut suoratoistopalvelut pystyvät tarjoamaan HD-laatuisia videoita reaaliajassa. Enää jää Netflixin asiakasta turhauttamaan se, kun Netflix mainostaa hienoa sarjaa tai elokuvaa, mutta sitten mainosta klikatessaan asiakas saa taas kerran luettavakseen ilmoituksen siitä, miten kyseinen tuote ei ole saatavilla hänen alueellaan.

Musiikkialan uranuurtajista tunnetuin lie Spotify. Spotify tarjoaa asiakkaille laillisen ja helpon keinon kuunnella musiikkia ja tuottajille rahallisen korvauksen musiikin kuuntelukerroista. Kun palvelu on parempi kuin piratismin vaihtoehto (Spotifystä on helpompi löytää musiikkia kuin yrittää etsiä oikeaa kappaletta vaikkapa torrent-verkoista eri hakukoneita käyttäen.) ja ylipäätään olemassa, ihmiset käyttävät sitä. Lisäsyynä on jopa ihmisten moraali. Luvallisen palvelun käyttö on itsearvoisesti mieluisampaa kuin luvattoman palvelun käyttö. Ihmiset haluavat maksaa tuottajille, jotka tuottavat heille tuotteita.

Shakespearen aikaan näytelmistä pääsi nauttimaan vain, jos työllistettiin joukko näyttelijöitä ja muuta teatteriväkeä esittämään näytelmä. Nykyisin Hollywoodin teatteriväki esittää näytelmää piilossa joitain kuukausia ja sen jälkeen siitä pääsee nauttimaan elokuvateattereissa, tai kotonaan hankkimalla tallenteen. Bisnesmalli on muuttunut ja se muuttuu edelleen. Kauanko lienee kestää, että väliportaat tuottajan ja asiakkaan välistä karsiutuvat pois, tai muuttuvat siten, että asiakas saa sitä, mitä haluaa ja mistä on valmis maksamaan? Tietokonepelit toteuttavat jo runsaasti uusia bisnesmalleja, mikä on ymmärrettävää tältä tuoreimpana nousseelta viihdeteollisuuden alalta. Juniori uskaltaa kokeilla rohkeasti, kun ei tarvitse pitää yllä vanhoja kehikoita. Pelialalla on tunnettu käsite “long tail”, jossa tuotteen päätuotto ei tule julkaisuajankohdan jälkeisellä vuosineljänneksellä, vaan pelin ja sen sisäisten tuotteiden pikkuhiljaisesta mikromyynnistä tulevien vuosien aikana. Ei tuoda kauppaan samoin tein koko vuoden hedelmiä ja yritetä myydä niitä viikon aikana asiakkaille, vaan avataan tuottavia hanoja pieninä noroina tuottamaan yhdessä iso virta.

Sillä välin, kun World Wide Web on jo siirtymässä web 2.0:sta web 3.0:aan, kuten kirjoitin taannoisessa blogikirjoituksessani: “Asiallinen internet – the Internet of Things“, niin viihdeteollisuus on vasta pikkuhiljaa pääsemässä digitaaliversiosta 1.0:sta 2.0:aan – tuottajan kuninkuudesta asiakkaan kuninkuuteen.

Tuottajille siis summa summarum: SHUT UP AND TAKE MY MONEY!

 

[1] Jussi Huhtala: “Laittomasti leffoja lataavien piraattien loppu häämöttää – Hakkeroinnista tulossa tarpeetonta”, Episodi, 1.7.2017, http://www.episodi.fi/artikkelit/kolumni-laittomasti-leffoja-lataavien-piraattien-loppu-haamottaa-hakkeroinnista-tulossa-tarpeetonta/ (viitattu 3.7.2017)

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s