Twitterin hyötykäyttöä

Sosiaalisen media palveluista Twitter on kasvanut varsin yleiseksi jo Suomessakin. Vaikka se ei olekaan vielä lähelläkään Facebookin suosiota (mututuntuma), siellä käydään jo poliittista keskusteluakin.

Image

Twitter on erilainen kuin Facebook. Ihmisille on ehkä tiedossa Facebookin vastineena Google+, joka toki on erilainen kuin Facebook, mutta ei kuitenkaan yhtä merkittävästi kuin Twitter. Twitter on yhtä aikaa välittömämpi ja toisaalta paremmin historiaa arkistoiva kuin Facebook. 140 merkin viserrykset ovat luonteeltaan hyvin erilaisia kuin Facebookin lähes rajoittamattomat tilapäivitykset. Normaalia käyttöä on seurata viserrysten virtaa viimeisimmältä parilta minuutilta kuin etsiä vanhoja keskusteluitakin. Facebookissa vastaavasti käydään läpi kavereiden tilapäivitykset viime käynnin jälkeen, tai ainakin ne, joista on tullut punainen ilmoitusmerkintä yläpalkkiin ja historian kaivaminen aikajanalta on hankalampaa.

Twitter on jokseenkin sisäänpäin lämpiävä, eikä sen järkevä käyttö ole ilmiselvää heti palveluun kirjautumisen jälkeen. Twitter-yhteisössä on kuitenkin vakiintunut järkeviä käytänteitä. Hyvä perusohje aloittelevalle visertelijälle on, että kannattaa lukea ja seurata ensin miten keskustelu toimii ja alkaa visertelemään itse vasta pikkuhiljaa.

Nämä ovat itse järkeviksi katsomiani Twitter-käytänteitä:

Luentotyyppisissä tilaisuuksissa, kuten konferensseissa ja seminaareissa on helppo käydä yleisökeskustelua twitterissä. Viserryksissä voi siteerata luennossa omasta mielestään oleellisia kohtia kahdesta syystä, joista vähän myöhemmin tarkemmin. Viserryksissä kannattaa käyttää luentoon viittaavaa #hashtagia, joka parhaimmillaan on järjestäjien valitsema, jolloin kaikki yleisössä visertelevät voivat seurata, mitä muut visertelevät ja kommentoida toisiaankin. Näin yleisön joukossa voi käydä keskustelua. Twitterissä voi esittää kysymyksiä, joita varten ei ehkä näe tarpeelliseksi keskeyttää itse luentoa esittääkseen yleisökysymystä. Joku muu yleisössä saattaa jopa vastata kysymykseen. Toisaalta luennon järjestäjät saattavat jopa seurata visertelyä ja luennoija saattaa vastata jopa suoraan Twitterissä esitettyyn kysymykseen. Harva luennoija tosin osaa seurata vilkasta visertelyä samaan aikaan kuin luennoi joustavasti, mutta jos tilaisuudessa on puheenjohtaja tai muuta avustavaa henkilöstöä, tämä saattaa toimia hyvinkin. Sitaatit luennosta ovat hyödyllisiä omina muistiinpanoina (Twitterin historiakäyttö), sekä niille ihmisille, jotka eivät ole itse päässeet luentoa seuraamaan, mutta haluaisivat edes jossain määrin seurata, mitä luennolla tapahtuu. Hyvä yleisövisertely mahdollistaa tämän.

Twitterissä voi seurata ajankohtaisia uutisia. Taloussanomat, Helsinginsanomat, Turunsanomat, BBC, Yle, Digitoday ja moni moni muu perinteinen media visertelee uutisotsikoitaan. Joillain näistä on jopa useita Twitter-tunnuksia, joiden kautta viserretään eri kategorioiden uutisia. Näistä voi valita itseään kiinnostavan joukon seurattavaksi. Itselläni on tapana lueskella Twitterin sirkutuksia yksin lounastaessani ja lueskella sieltä löytyviä mielenkiintoisia uutisjuttuja. Kaikesta ei pysy näin ajantasalla, sillä sirkutus on vilkasta ja viserryksiä vilisee kovalla tahdilla ohi. Sain kuitenkin Bostonin pommituksista ensin tietää juuri Twitterissä näkyvästä uutisotsikosta.

Blogin pitäjien kannattaa viserrellä omista blogipäivityksistään. Tämä on osa hakukoneoptimointityötä. Linkki Twitterissä omaan blogiin on aina yksi blogin merkitystä hakukoneiden silmissä korottavista linkeistä. Lisäksi muilla ihmisillä on näin parempi mahdollisuus huomata blogipäivitys ja toisaalta uudelleenvisertää viserrystä eteenpäin, mikä on taas lisää linkityksiä blogiin, mitä hakukoneet arvostavat.

Twitterissä voi visertää mielenkiintoisia linkkejä. Näin nämä linkit välittyvät parhaillaan viserryksiä seuraaville seuraajille, sekä pysyvät tallessa omissa viserryksissä, joista ne on suhteellisen helppo löytää myöhemmin. Lisäksi nämä linkit taas korostavat linkin arvoa hakukoneiden silmissä ja tekevät linkeistä hakukoneilla helpommin löydettäviä.

Twitterissä voi fanittaa. Stephen Fry, William Shatner, Justin Bieber ja moni muu julkkis visertelevät ajatuksiaan ja tekemisiään Twitterissä. Moni näistä lukee mielellään fanien itselleen osoittamia viserryksiä ja vastaavatkin näihin.

Jotkut yritykset tarjoavat asiakaspalvelua Twitterin välityksellä, vastaamalla tuotteisiin liittyviin kysymyksiin. Jotkut käyvät Twitterissä pitkiäkin keskusteluja. Nämä eivät ole itselleni vielä tuttuja käyttötapoja. Eduskuntavaalien ja presidentin vaalien aikaan oli mielenkiintoista seurata ehdokkaiden keskusteluita Twitterissä.

Twitteriä käyttäessä kannattaa käyttää harkintaa siinä, mitä visertelee. Liiallinen turha visertely tekee vanhojen viserrystensä etsimisestä hankalaa.

iTweet

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s